Kevään KYTKE-opiskelijaprojektit käynnistyivät – vielä ehtii mukaan

KYTKE-hankkeen toinen pilottiprojekti käynnistyi JAMKilla, Humakissa ja Jyväskylän yliopistolla järjestetyillä Road Show -tapahtumilla, joissa syksyllä mukaan lähteneet opiskelijat kertoivat yhdistyksille tekemistään projekteista ja KYTKEn projektityöntekijät esittelivät yhdistysten tarjoamia projekti- ja vapaaehtoistoiminnan mahdollisuuksia. Tapahtumiin osallistui yhteensä n.70 opiskelijaa, joista vajaa puolet päätti heti tarttua johonkin projektiin. Kimmo jututtaa opiskelijoita Dynamon Road Show-tapahtumassa Eniten kiinnostusta herättivät lasten […]

KYTKE-yhteistyön tuloksena onnistunut talvitapahtuma

Liikuntatapahtuma on hyvä aloittaa alkulämmittelyllä. KYTKE-yhteistyön tuloksena onnistunut talvitapahtuma Lauantaina 12.3.2016 Keski-Suomen Luustoyhdistys ry järjesti luuston terveyttä edistävän koko perheen talviriehan Jyväskylän satamassa. Hyvä sää poiki myös hyvän kävijämäärän. Päivän aikana noin sata ihmistä vauvasta vaariin osallistui tapahtumaan. Talvirieha keräsi kiitosta ja hyvää palautetta osallistujilta. Yhteisöpedagogiopiskelija Kati Jaatinen vastasi tapahtuman järjestämisestä ja hoiti myös tapahtuman […]

Kutke

KYTKE Roadshow maaliskuussa

Opiskelija, tule Road Show -tapahtumaan kuulemaan lisää yhdistysten tarjoamista mahdollisuuksista! Haluatko kehittää työelämävalmiuksiasi ja laajentaa verkostojasi? Etsitkö harjoittelupaikkaa tai projektin/opinnäytetyön aihetta? Kiinnostaako kolmannelle sektorille työllistyminen? Maaliskuussa järjestämme kolme samansisältöistä Road Show -tapahtumaa, joissa pääset tutustumaan eri yhdistysten tarjoamiin mahdollisuuksiin, keskustelemaan projekteja ohjaavien opettajien kanssa sekä ideoimaan yhteisiä projekteja muiden KYTKE-projekteista kiinnostuneiden opiskelijoiden kanssa. ke 9.3. […]

KYTKE innosti mukaan nuorten turvapaikan-hakijoiden kotoutusta tukevaan projektiin

Päädyin mukaan KYTKE-hankkeeseen osittain vahingossa. Joulukuussa lehtorimme Tero Lämsä esitteli meille hanketta ja kertoi muun muassa Mahis-koulutuksesta sekä ryhmästä, joka tekee eräänlaista ”kotoutusprojektia” Säynätsalon vastaanottokeskuksen alaikäisten turvapaikanhakijoiden kanssa, eli tutustuttaa heitä Jyväskylän kaupunkiin, kirjastoon yms. Mielenkiintoni heräsi ryhmää ja projektia kohtaan ja Terolta lisätietoja kyseltyäni huomasinkin jo olevani mukana toiminnassa vapaaehtoisena. Vapaaehtoistyö ei ole minulle […]

Kutke

Info- ja valmennusilta opiskelijoille helmikuussa

  Kytke-hankkeen opiskelijatapaaminen Kansalaistoiminnankeskus Matarassa (kokoushuone Ratamo, matarankatu 4, 3krs) ma 8.2 klo 17-19 . Jos olet jo kiinnittynyt johonkin projektiin, tässä tapaamisessa on mahdollista saada ohjausta, jakaa kokemuksia muiden opiskelijoiden kanssa ja halutessanne “houkutella” projektiinne mukaan uusia opiskelijoita. Jos olet kiinnostunut lähtemään mukaan KYTKE-hankkeen toimintaan tai olet osallistunut tapahtumiimme syksyllä, mutta et vielä ole […]

Kytke-hanke

Kytke itsesi työelämään

Kytke-hanke tarjoaa opiskelijoille mahdollisuuksia luoda työllistymistä edistäviä verkostoja vapaaehtoistyössä. Opiskelijat voivat kehittää työelämätaitojaan ja tutustua kolmannen sektorin toimintaan osallistumalla hankkeen pilottiprojekteihin. Samalla järjestöt saavat apua toimintansa kehittämisessä.