KYTKE avaa koulujen ovia yhteiskuntaan

Ovet auki yhteiskuntaan – projektissa kolmella Jyväskylän koululla luodaan instituutiorajoja ylittävää toimintakulttuuria yhdessä lähialueen liikuntaseurojen ja muiden yhdistystoimijoiden kanssa.

Syksyllä käyttöön otettu uusi peruskoulun opetussuunnitelma kannustaa kouluja tekemään yhteistyötä ympäröivän yhteiskunnan kanssa ja toteuttamaan entistä suuremman osan opetuksesta oppiainerajat ylittävinä oppimiskokonaisuuksina. OPS-uudistuksen innoittamina Jyväskylän kaupungin opetus- ja nuorisopalvelut, KYTKE-hanke ja Jyväskylän yliopiston opettajankoulutuslaitos toteuttavat yhteisen pilottiprojektin, jonka tavoitteena on kehittää koulun yhteistyötä ympäröivän yhteiskunnan ja kolmannen sektorin toimijoiden kanssa.

”Tämän tyyppiselle pilottihankkeelle on kysyntää koska ilmiöpohjainen opetussuunnitelma koetaan helposti abstraktiksi. KYTKE-hanke on myös ollut luonnollinen foorumi kehittää luokanopettajaopiskelijoiden kompetenssia tehdä yhteistyötä koulun ulkopuolisten toimijoiden kanssa

– Aleksi Fornaciari, yliopistonopettaja, Jyväskylän yliopiston opettajankoulutuslaitos

Ovet auki yhteiskuntaan – projektissa yhteisöpedagogi- ja luokanopettajaopiskelijat toteuttavat yhdessä opettajien kanssa Lohikosken, Keljonkankaan ja Korpilahden kouluilla oppimiskokonaisuuden, joka toteutetaan yhteistyössä lähialueen yhdistysten kanssa. Toiminnan kautta pyritään kehittämään niin opiskelijoiden kuin opettajienkin osaamista koulun ulkopuolisten oppimisympäristöjen hyödyntämiseen ja ilmiöpohjaisen oppimisen toteuttamiseen. Esimerkiksi Keljonkankaan koulun “Liikunta yhdistää Suomea” -projektissa tehdään yhteistyötä liikunta- ja nuorisoseurojen kanssa, edistetään oppilaiden terveitä elämäntapoja ja innostetaan oppilaita liikkumaan. Korpilahdella taas hyödynnetään vanhan Korpilahden kotiseutuyhdistyksen asiantuntemusta historiaa ja kuvaamataitoa yhdistelevässä projektissa.

”KYTKE- hankkeen kautta on avautunut monipuolisia yhteistyömahdollisuuksia paikallisten yhdistystoimijoiden kanssa” – Sanna Vierimaa, KYTKE-hanke, Jyväskylän yliopiston humanistis-yhteiskuntatieteellinen tiedekunta

Projektien tulokset esitellään maanantaina 20.2. klo 14-16 Kansalaistoiminnankeskus Mataran aulassa järjestettävässä Ovet auki yhteiskuntaan – ideoita ja työkaluja ilmiöpohjaiseen oppimiseenseminaarissa. Seminaari on tarkoitettu erityisesti ilmiöpohjaisesta oppimisesta sekä koulun ja yhdistysten välisestä yhteistyöstä kiinnostuneille opettajille ja muille yhdistystoimijoille. Paikalle ovat tervetulleita toki kaikki muutkin. Kolmen projektin kokemusten ja menetelmien esittelyn lisäksi seminaarissa kuullaan aihetta taustoittava asiantuntijapuheenvuoro.

Seminaarin järjestää KYTKE-hanke (kytke.humak.fi) yhteistyössä Jyväskylän kaupungin ja Kansalaistoiminnankeskus Mataran kanssa.

Lisätietoja:

Kimmo Lind, KYTKE-hanke, Humanistinen ammattikorkeakoulu, puh. 020 7621275, email: kimmo.lind@humak.fi

Sanna Vierimaa, KYTKE-hanke, Jyväskylän yliopisto, puh. 040 805 3647, email: sanna.vierimaa@jyu.fi

Sirpa Orell, Jyväskylän kaupunki, puh. 014 26 67147 tai 050 460 2124, email: sirpa.orell@jkl.fi

Aleksi Fornaciari, Jyväskylän yliopisto, opettajankoulutuslaitos, puh. 050 577 0268, email: aleksi.fornaciari@jyu.fi