KYTKE loppuu -entä sitten? Hankkeen verkostotapahtuma 4.5.2017

KYTKE-hankkeen verkostotapahtuma järjestetään Aalto-salilla (Kauppakatu 30, Jyväskylä). Kytkentöjä tekevät järjestötoimijat, korkeakoulujen henkilöstö ja opiskelijat.

10 – 12 aamukahvilla korkeakoulujen henkilöstö kohtaa järjestötoimijoita. Esillä on eri yhdistysten tarjoamia mahdollisuuksia vapaaehtoistyöhön ja järjestöjen kehittämiseen liittyen. Lisäksi esitellään KYTKE-hankkeen aikana kehitetty uusi yhdistysten ja opiskelijoiden kohtaamisen portaali Toimeksi.fi.

12 – 14 puheenvuoron saavat hankkeen projektipäällikkö Kimmo Lind sekä ohjausryhmän puheenjohtaja Tiina Sivonen KYT ry:stä. Pääpuhujaksi saapuu Tukholman yliopiston apulaisprofessori Matti Tedre tulevaisuutta tähyävällä esityksellään “Digitaalinen murros – mikä muuttuu?”. Näkökulmia vapaaehtoistyöhön kuullaan paneelikeskustelussa, jonka panelisteina on Jyväskylän yliopiston, Jyväskylän ammattikorkeakoulun sekä Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijoita. Puhetta johtaa Opettajankoulutuslaitoksen projektitutkija Perttu Männistö.

14-15 iltapäivän päätteeksi opiskelijat voivat pestautua järjestötyöhön. Kahvittelun lomassa yhdistykset esittelevät toimintaansa ja Toimeksi.fi -sivusto lanseerataan myös opiskelijoille.

Verkostotapahtuma on myös KYTKE-hankkkeen piirrosvideon ensi-ilta sekä hankkeen julkaisun Kytkentöjä työelämään – korkeakoulut ja yhteisöt Keski-Suomessa – hankkeen kokemukset, arviointi ja toimintamalli  julkaisutilaisuus.

Tervetuloa mukaan!

Lisätietoja sanna.lukkarinen(at)humak.fi